Alussa on teko!
Tiimiakatemian kesäkausi on nyt virallisesti aloitettu. Viimeviikon Piinapäivien jälkeen suurin osa tiimiyrittäjistä on siirtynyt kesäprojektien pariin. Kesän aikana akatemialaiset pyrötittävät mm. Satamaravintola Laivuria Pielavedellä, jäätelökioskeja ja minigolfia Jyväskylässä sekä järjestävät lukuisia kesätapahtumia ympäri Suomea. Myös Tiimimestarit Areenalla projektiryhmä laittaa lisää höyryä pesään, todellinen työsarka on meillä vasta edessä.
Tänä syksynä tarina saa jatkoa Säynätsalon Juurikkasaaressa, jossa nautimme huikeista maisemista ja kauniista säästä jo viime syksynä. Perjantaina action jatkuu Tiimiakatemialla
Viikon jymy uutinen on Jaana Venkula, joka on varmistumassa kohtaamisen pääpuhujaksi. Sosiaalipsykologi, tietokirjailija ja kouluttaja puhuu siitä miten konkreettisella käsillä tekemisellä on suora yhteys ongelmanratkaisukykyyn; tekeminen näyttää edeltävän ajattelua eikä päinvastoin.
Nyt rakkaat osallistujat, te voitte myös auttaa Jaanaa tuottamaan meille maksimaalisen hyvän ja herättävän kaksituntisen kertomalla mitkä ovat valmentajille ajankohtaisia päänsärkyjä, jotain konkreettisia ja /tai emotionaalisia haasteita. Hän itse pyysi kyseistä ”päänsärkylistaa” ja toivoi valmentajilta mahdollisimman proaktiivista otetta asiaan. Joten toimittakaa kaikki avautumisen arvoiset asiat vaikka ranskalaisilla viivoilla sähköpostiosoitteeseen timo@teammasteryarena.com ja luodaan yhdessä loistava tapahtuma.
Aurinkoisia kesäpäiviä toivottaa,
Maija, Valtteri, Timo ja Annamari



Comments
Perfect!
Perfect!
Good site,
Aloha!
Aloha!
Aloha!
Aloha!
Hello!
Hello!
raxtnsos
Hello!
Aloha!
Hello!
Hello! dddcded interesting dddcded site! I'm really like it! Very, very dddcded good!
vardenafil levitra 3930 Doxycycline 614584
car insurance %(( car insurance quotes tbbrh
viagra xoo fioricet eqvwku
viagra 756553 levitra webster university film series =-(((
buy auto insurance online fbhy car insurance 480
PkODgo bcnfbnhplhfl, [url=http://wwalshiigvdw.com/]wwalshiigvdw[/url], [link=http://vvhloxlxscsy.com/]vvhloxlxscsy[/link], http://xkdpmjdqptre.com/
motif splat Discount Cigarettes boost bates cigs these li timid lucy
Moi Areenajengi!
Eikö olisi yksi vaihtoehto postata ideoita myös tänne tai mahdollisesti tapahtuman FB-sivuille suoraan?
Saataisiin eloon ns. sosiaalista mediaa, ei vain sähköpostittelua ?
Iiro
Post new comment